
Juhannuksen taikaa
Jaa
Juhannusta vietetään nykyään usein porukalla mökkeillen, saunoen ja grillaillen. Voihan siinä sivussa löytyä seuraa juhannuksen ylikin.
Seuraa kaipaaville on myös olemassa liuta perinteisiä juhannustaikoja ennustamaan tai jopa tuomaan elämään tulevaa puolisoa. Kenties se Tinderin selaaminenkin helpottuu, kun näkee tulevan puolisonsa unessa tai kuvajaisessa… Joko olet kokeillut näitä?
Kukkia juhannukseen
Seitsemän kukkaa tyynyn alle taitaa olla jo aika monelle tuttu juhannususkomus. Jos sitä tulevaa puolisoa ei kukista huolimatta ole näkynyt, voi vika olla siinä, miten kukat on kerätty.
Juhannusyönä seitsemän kukan tai yrtin kerääminen tyynyn alle tuo siis uskomuksen mukaan tulevan puolison uneen. Jotkut kuitenkin uskovat, että kukat pitäisi myös poimia hiljaisuudessa seitsemältä eri niityltä.
Kuulostikin liian helpolta!
Jos kiinnostavia kumppaniehdokkaita on jo jonoksi asti, voi kokeilla toista kukkiin liittyvää taikaa. Juhannusiltana tyynyn alle kerätyt kukat voi nimetä ehdokkaiden mukaan ja katsoa aamulla, kenen kukka on virkein. Sen henkilön, kenen kukasta on kyse, pitäisi olla tuleva puoliso.
Missä se lähin kaivo olikaan?
Kaivo, tuo tarinoiden klassinen toivomuspaikka ja tulevaisuuden ennustaja.
Mökit ovat nykyään usein jo omakotitaloakin hienompia, eikä vettä tarvitse kantaa kaivosta kun sitä saa hanasta. Jos kuitenkin satut mökille, jossa on vanhanaikainen kaivo, voi se juhannuksen aikaankin povata tulevaa.
Juhannusyönä kaivoon katsoessa pitäisi kaivosta näkyä tuleva puoliso. Mikäli kaivoa ei löydy, käy lampikin tähän tarkoitukseen. Lisää voimaa taialle totta kai tuo, jos on alasti katsellessaan veteen.
Kiikarit esiin
Ei hätää, jos juhannusta sattuukin viettämään lähempänä jokea kuin lampea! Juhannusyön taikaa löytyy nimittäin myös joen varrelta.
Vanhojen uskomusten mukaan juhannusyönä joenrannassa kasvoja pestessä pitäisi nähdä vastarannalla tuleva puolisonsa.
Kannattaa siis varmistaa, että silmälasit tuli mukaan ja isommalla joella kiikareillekin voisi olla käyttöä!
Pellot haltuun
Näin kaupunkilaisena noita peltoja on lähettyvillä vähän vähemmän, mutta ehkä siellä mökkimaisemissa sitten.
Puolisoa pitäisi suorastaan houkutella sen, että kieriskelee alasti kasteisessa viljapellossa. (Ymmärrän!) Vanhojen uskomusten mukaan puoliso ilmaantuu elämään jo kuluvana vuonna. Joidenkin uskomusten mukaan kieriskely lupaa kuitenkin “vain” hyvää naimaonnea.
Seuraava on jo vähän haastava: jos löydät jostain kolmikulmaisen pellon ja jaksat lähteä juhannusyönä lenkkeilyhommiin niin saatat kohdata tulevan elämänkumppanisi! Pelto pitäisi kiertää uskomuksen mukaan kolme kertaa alasti ja kolmannella kerralla tuleva elämänkumppani tulee vastaan. Mihin sitä Tinderiä oikein tarvitaan?!
Taikaa kotioloissa
Aina ei tarvitse lähteä edes kotoaan, kun tietää oikeat taiat.
Tämä taika ikävä kyllä koskee perinteisesti vain tyttöjä, mutta ehkäpä sitä voisi kokeilla muutkin. Juhannusyön voi käyttää myös lakaisten makuuhuoneen lattiaa, luonnollisestikin alasti. Muista kuitenkin punainen rihma vyötäisillä, jotta sulhasen haamu löytää paikalle!
Juhannusyönä voi nähdä tulevan puolisonsa myös asettamalla kaksi peiliä vastakkain. Toiseen peiliin katsomalla toisesta peilistä pitäisi näkyä tuleva puoliso. Onko tämä nyt sitten karmivaa vai kätevää?
Nukkumaan mennessä voi kokeilla laittaa vasemman jalan sukan nurinpäin. Perinteisesti sukkaan on myös laitettu viiden pennin kolikko, mutta ehkä näin euroaikana muukin kolikko käy tarkoitukseen. Sukan jalkaan laittamisen jälkeen ei saisi enää puhua sanaakaan ennen aamua. Näin uneen ilmestyvät tulevan puolison kasvot.
Ripaus nyky(t)aikaa
Jos perinteiset juhannustaiat ei puhuttele, voi aina luottaa nykykeinoihin. Poimi kukkia sille kiinnostuksen kohteelle, moikkaile uusia tuttavia kasvokkain ja/tai vaikka siellä Tinderissä, esittele kavereita toisilleen, sauno alasti ja nauti elämästä!
Muista myös varmistaa, että vedestä nauttiminen ja ne perinteiset kaivoon tai lampeen kurkottelut pysyvät turvallisena eikä kukaan joudu juhannustilastojen jatkoksi <3