Matkalla elämässä

Lääkäri, opettaja, insinööri. Nämä olivat muun muassa minun haaveammattejani lapsena ja haaveena luultavasti monelle muullekin tuttuja. Harva haaveilee kuitenkaan lapsena työstä erotiikkaliikkeen myyjänä. Mikään yksittäinen koulutuskaan ei työhön varsinaisesti suoraan valmista. Miten tällaiseen paikkaan siis päätyy?

 

Kun lakit päähän vedettiin

Muistan yllättävän kirkkaana sen hetken, kun painoin valkolakin päähäni. Tulevaisuus oli avoinna, mutta samaan aikaan suunta vielä etsinnässä. Todistuksessani komeili ylioppilaskirjoituksista E-painotteinen rivi ja arvosanatkin olivat aivan kelvollisia, eli mahdollisuuksia moneen oli kyllä. 

Vielä lukion alkupuolella olin haaveillut lääkärin opinnoista, mutta jossain vaiheessa onneksi tajusin, että juuri alalle vaaditut matemaattiset aineet olivat heikkouteni. Mikäänhän ei ole mahdotonta, mutta hylkäsin haaveen ja totesin, että ihmisiä voi auttaa muullakin tavoin.

Tuoreena ylioppilaana ajattelin, että yliopistoon “kuuluisi” hakea. Tykkäsin lukiossa kielistä ja olin tehnyt jonkin verran töitä lasten parissa. Tuntuikin loogiselta hakea opiskelemaan noita aloja. 

Missään en kuitenkaan ole ehkä koko elämäni aikana ollut niin väärässä paikassa kuin germaanisen filologian pääsykokeen haastattelussa. Tuskanhiki valui niskaani pitkin kun sanat katosivat ja mietin, miksi ihmeessä olin laittanut itseni tällaiseen paikkaan. Opiskelupaikka jäi saamatta- ja tässä kohtaa ihan hyvä niin.

Kokeilua ja pohdintaa

Jäin miettimään millaisia asioita haluaisin elämässäni tehdä ja vietin vuoden aikuista elämää opetellen ja työskennellen muun muassa lastenohjaajan sijaisena. Pintaan nousi yhä voimakkaammin tarve tehdä ihmisläheistä työtä. Seuraavan vuoden yhteishaussa päädyinkin hakemaan ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosionomiksi. Tällä kertaa ovet opintoihin avautuivat.

Opintojeni aikana oli ihanaa huomata, kuinka monenlaisiin suuntiin samalla koulutuksellakin voi päätyä. Pitäydyin itse ajatuksessa siitä, että haluaisin työskennellä nimenomaan lasten parissa, luultavasti koska se tuntui tutulta ja turvalliselta. Samaan aikaan pohdin edelleen toisinaan, olenko hakeutumassa itselleni oikeaan paikkaan.

Elämässä tapahtui kaikenlaista, menin naimisiin ja sain oman lapsen. Aloin tuntea vahvasti, että kaipaisin elämääni muutakin kuin omia ja muiden lapsia. Viimeistelin opintojani ja olin edelleen epävarma siitä, mitä tulevaisuudeltani haluaisin.

 

Lasten leluista aikuisten leluihin 

Opintojeni aikana olin jo tunnistanut, että yksi minua kiinnostava aihepiiri on juuri ihmisen seksuaalisuus. Tein vapaavalintaisia seksuaaliterveyteen liittyviä opintoja ja mietin, että näiden asioiden kanssa haluan tulevaisuudessa olla jollain tapaa tekemisissä. Toive seksuaalineuvojaksi opiskelusta oli myös alkanut hiljalleen itää.

Seksuaalisuus on keskeinen osa ihmisyyttä läpi ihmisen elämän eikä sitä voi erottaa ihmisestä. Jonkinlainen ymmärrys seksuaalisuuden teemoista onkin mielestäni tärkeää aina, kun ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. 

Mikä tahansa sosiaalialan työ oli ja olisi ollut siis myös enemmän tai vähemmän työtä seksuaalisuuden parissa. Ehdinkin valmistumiseni jälkeen tehdä töitä päiväkodissa sekä muualla, muun muassa lasten ja maahanmuuttajien parissa, ja pidin työstäni. Jotain tuntui silti puuttuvan.

Erotiikan Aikaan satuttiin hakemaan työntekijää juuri sopivalla hetkellä, kun jälleen mietin mitä elämässäni tarkalleen tekisin. Tein työhakemuksen innostuksissani samantien vuodattaen ajatuksenvirtani tekstiin. Tämä taktiikka toimi ja sain heti aamulla kutsun työhaastatteluun. Muutaman vaiheen jälkeen tulin valituksi työhön suuren hakijamäärän joukosta ja koin heti, että tulin kotiini. Olin löytänyt paikkani ja tien, jota pitkin haluan kulkea.

Vuosikymmenet vierivät

Ylioppilasjuhlistani on kulunut nyt  jo lähemmäs 20 vuotta, mikä tuntuu ihan järjettömältä. Vuosiin on mahtunut paljon kaikenlaista, niin hyvässä kuin huonossakin.

Tuoreille ylioppilaille, valmistuville, nuorille ja kaikille suuntaansa etsiville haluan sanoa, että kenenkään ei tarvitse löytää elämässään vain yhtä ainoaa “oikeaa” polkua. Polkuja on useimmilla meistä elämässä monia ja ne alkavat, risteävät, haarautuvat, loppuvat ja jatkuvat uudelleen. Ei ole epäonnistuminen tai väärä valinta tehdä jotain, mikä tuntuu oikealta, vaikka se ei myöhemmin enää palvelisikaan.

Nuorempana ajattelin vielä, että elämässä olisi jossain vaiheessa “valmis” tai erilaiset valinnat tulisivat luonnostaan. Nykyään tuntuisi jopa tylsältä, jos olisi olemassa “valmis” elämä. Elämän tie on useimmille ennemminkin yrittämistä, opettelua ja uuden suunnan etsintää. Onneksi elämään mahtuu kuitenkin myös niitä onnistumisia ja hetkiä, kun kokee olevansa oikeassa paikassa.

Toisinaan sellainen voi löytyä yllättäen näköjään vaikkapa erotiikkaliikkeen kassan takaa.